Suomen Urheilujohtajaseniorit ry:n tiedote: Eino Grön jo kahdeksalla vuosikymmenellä urheilun ja kulttuurin lähettiläänä

Suomen Urheilujohtajaseniorit ry:n tiedote

 

Eino Grön jo kahdeksalla vuosikymmenellä urheilun ja kulttuurin lähettiläänä

Tammikuun 31. päivänä suomalaisen iskelmäntaivaan kirkkaimpiin tähtiin kuuluva Eino Grön täyttää 85 vuotta. Porin Reposaaressa syntynyt laulaja aloitti uransa vuonna 1957 paikallisten yhtyeiden solistina. Vuotta myöhemmin Eino Grön voitti Helsingissä iskelmälaulukilpailun miesten sarjan ja tuomaristossa istunut Toivo Kärki tarjosi nuorelle lahjakkaalle laulajalle levytyssopimuksen. Ensimmäinen levy ”Venäläinen tango” ilmestyi vuonna 1958.

 

Eino Grön oli laulanut pienestä pitäen mm. kotisaarensa kirkossa, mutta samaan aikaan hän harrasti reposaarelaisten ikätovereidensa kanssa innokkaasti urheilua. Kun Kelpo Gröndahl voitti Helsingin olympiakisoissa kultamitalin painissa, Reposaaressa kaikki pojat halusivat harrastaa painia. Eino Grön oli yksi lahjakkaimmista. Vuonna 1953 hän voitti 14 vuotiaana Satakunnan piirimestaruuden painissa. Vuonna 1959 hän sai TUL:n mestaruuskisoissa pronssia. Urheilu ja laulaminen mahtuivat aluksi hyvin Eikan kalenteriin,mutta pian kumpikin ura alkoi vaatia yhtä enemmän aikaa. Eikan piti valita urheilu tai musiikki.

 

Jos Eikka olisi keskittynyt painiin, olisiko hän ollut edustamassa Suomea Roomassa 1960? Siihen ei koskaan saada vastausta, sillä todellisessa elämässä Eikka vaihtoi tässä vaiheessa levy-yhtiötä ja aloitti pitkään jatkuneen yhteistyön arvostamansa kapellimestari Jaakko Salon kanssa.

 

Eikan siirtyminen Topi Kärjen johtamasta Musiikki Fazerin ”tallista” pahimman kilpailijan Scandian artistiksi oli yllättävä uutinen. Mutta kun ensimmäinen Jaakko Salon tuottama single Tango D’Amore nähtiin keväällä 1963 myyntilistojen kärjessä, se osoitti Eikalle, että riski oli kannattanut.

 

Urheilua ja ennen muuta painia hän ei kuitenkaan malttanut jättää kokonaan.Vuonna 1962 Eikka osallistui TUL:n liittojuhlien kansainväliseen painikilpailuun ja jotain Eikan tasosta kertoo se, että hän selvisi välieriin ja selätti mm. tulevan Euroopan mestarin. Musiikkiuran rinnalla Eikka valmistui liikunnanohjaajksi vuonna 1963.  Lopulliset jäähyväiset painille Eikka jätti vuonna 1972 voittamalla Suur-Helsingin piirimestaruuden.

 

Musiikkiura jatkui ja keikkamatkat pitenivät. Yhdessä Jaakko Salon kanssa Eino Grön rakensi mm. sävelsillan Argentiinan ja Suomen välille. Eikka tutustui Buenos Airesissa argentiinalaiseen tangoon ja levytti mm. legendaarisen tangokuninkaan Carlos Gardelin klassikoita paikallisen orkesterin kanssa. Vastavuoroisesti Eikka tuotti argentiinalaisen tango-orkesterin konserttikiertueelle Suomeen. Kun presidentti Ahtisaari tarjosi Argentiinan presidentille Carlos Medemille juhlaillallisen presidentin linnassa, Eikka kutsuttiin esiintymään juhlavieraille. Kun Eikka aloitti argentiinalaisen tangon, presidentti Medem nousi pöydästä ja vei tyttärensä tuliseen tangoon. Se oli korkean tason tangodiplomatiaa parhaimmillaan.

 

Maailmalla vallinnut kiinnostus suomalaiseen tangoon on vienyt Eino Grönin esiintymään eri puolille maailmaa. Eksoottisia keikkapaikkoja ovat olleet esimerkiksi Nepalin pääkaupunki Katmandu ja Kolumbian huumepääkaupunki Medellin.

 

Urheilua Eino Grön ei tietenkään ole unohtanut. Hän on innokas penkkiurheilija, mutta hän ei tyydy seuraamaan olympialaisia tai MM-kisoja vain televisiosta. Hän on usein nähty vieras siellä, missä maailman huiput kohtaavat kuten viime kesän yleisurheilun MM-kilpailuissa Budapestissä. Eikka on myös usein esiintynyt Suomen Urheilujohtajaseniorien (SuSe) juhlatilaisuuksissa kuten sen 40-vuotisjuhlassa. SuSe kunnioittaa yhteistyötä ja Eino Grönin uraa ja toivottaa syntymäpäiväsankarille paljon onnea koko urheilu- ja liikuntaväen puolesta ja toivottaa Eikan tervetulleeksi kunniavieraaksi tapahtumiinsa myös jatkossa. SuSe järjestää mm. Pohjoismaisen kongressin Vantaalla 14-16.6.2024.

 

Eino Grön sai Iskelmä Finlandia – palkinnon vuonna 2007 elämäntyöstään suomalaisen iskelmämusikiin hyväksi. Hänet on myös palkittu Valkoisen Ruusun Ritarikunnan ritarimerkillä. Vuonna 2021 tasavallan presidentti Sauli Niinistö myönsi Eino Grönille kulttuurineuvoksen arvonimen.

 

Lisätiedot:

 

Eino Grön, p. 0400 508 900

Birgitta Kervinen, Suomen Urheilujohtajaseniorit ry., p. 040 588 6295

 

Tekijä: Markku Veijalainen, p. 050 363 0235